Asukasvalinnat

Lempäälän Vuokrakodit Oy:n kaikki kohteet sijaitsevat Lempäälän alueella; Maakalassa, Lempäälän keskustassa, Harakkalassa, Hakkarissa, Moisiossa, Kuljussa ja Sääksjärvellä. Keskustan kohteet ovat suurimmaksi osaksi kerrostaloja, mutta meiltä löytyy myös rivitalokohteita muilta alueilta. Asuntoja on tarjolla kaiken kokoisille perheille, aina yksiöstä viisiöihin.

Tekemällä asuntohakemuksen olet automaattisesti mukana hakuehtojesi mukaisten asuntojen asukasvalinnoissa.

Asukasvalintoja tehdään sitä mukaan kun uusia irtisanomisilmoituksia tulee. Irtisanomisaika on yksi kalenterikuukausi, joten asukkaat valitaan yleensä seuraavan kuun alussa vapautuviin asuntoihin. Ilmoitus asukasvalinnasta lähetetään sähköpostilla niille hakijoille, joille asuntoa tarjotaan.

Huomioithan, että asunto tulee pääsääntöisesti ottaa vastaan viimeistään heti seuraavan kuun alussa. Asuntoa on mahdollista päästä katsomaan ennen päätöksen tekoa.

Suurimmassa osassa asunnoistamme sovelletaan ARA:n asukasvalintasäännöksiä, siksi liitteet, varallisuuden ilmoittaminen ja asunnontarpeen syy ovat pakollisia tietoja asuntoa hakiessa. Hakemuksesta tulee käydä selvästi ilmi, miksi asuntoa haetaan. Liitteet on toimitettava viimeistään silloin kun asuntoa on tarjottu. Lisätietoja varallisuusrajoista löytyy Varallisuusrajat -välilehdeltä.

Osa kohteistamme ovat ARA-rahoitteisia ja niihin on varallisuusrajat. Varallisuudella tarkoitetaan esim. asunto-osakkeita, kiinteistöjä, säästöjä, osakkeita, rahastoja ja arvopapereita. Varallisuudella ei tarkoiteta tuloja tai autoa. Varallisuudesta vähennetään siihen kohdistuvat velat, kuten jäljellä olevat lainat.

ARA-asuntojen varallisuusrajat Lempäälässä ovat:

  • Yhden hakijan ruokakunnalle 36 000€
  • Kahden hakijan ruokakunnalle 53 000€
  • Kolmen hakijan ruokakunnalle 71 000€
  • Mikäli hakijaruokakuntaan kuuluu neljä tai useampia henkilöitä, korotetaan varallisuusrajaa 10 000€:lla jokaista ruokakuntaan kuuluvaa henkilöä kohden.
  • Aleksanteri, Aavankatu 4, 37500 Lempäälä
  • Lemposrinne, Kuusitie 7, 37500 Lempäälä
  • Makasiinipuisto, Makasiinitie 4, 37500 Lempäälä
    tarkoitettu yli 65-vuotiaille
  • Himminnaapuri, Uotintie 2, 37500 Lempäälä tarkoitettu yli 65-vuotiaille
  • Tiilimäki, Pappilantie 1, 37500 Lempäälä
  • Majaushovi, Harakkalantie 1, 37500 Lempäälä
  • Mailatie 6 C, 37550 Lempäälä tarkoitettu alle 25-vuotiaille
  • Myllykolu, Myllykoluntie 7, 37560 Lempäälä rivitalo
  • Kurjentörmä, Kehätie 3, 33880 Lempäälä
  • Räätälinpiha, Räätälintie 2, 33880 Lempäälä rivitalo
  • Toimelantalo, Asuntotie 10, 33880 Lempäälä tarkoitettu yli 65-vuotiaille
  • Kiiltohaka, Pitkäahteentie 6, 33880 Lempäälä

Vakuus määräytyy asunnon koon mukaan

  • 60m² ja pienemmät asunnot 500€
  • 60,5m² ja suuremmat asunnot 750€

Vakuus tulee olla maksettu tai maksusitoumus toimitettu ennen kuin luovutamme asunnon avaimet

Lemmikit ovat tervetulleita kaikkiin Lempäälän Vuokrakodit Oy:n kohteisiin.

Liitä hakemuksellesi ainakin viimeisin tulo- tai opiskelijatodistus sekä Esitäytetty veroilmoitus. Lisätietoja

Asuntohakemus on voimassa 3kk jättöpäivästä lukien. Hakemus uusitaan itse. Jos et käy uusimassa hakemustasi vanhentunut hakemus poistuu hakijajonosta. Hakemus poistetaan jonosta myös em. määräajan loppuun kulumista, kun hakija kieltäytyy hänelle tarjotusta ja hakemusta vastaavasta asunnosta. Hakemuksen muokkaus ja uusiminen

Siirry-hakemukselle
Siirry hakemukselle