Lempäälän Vuokrakodit Oy:n hallituksessa on neljä varsinaista jäsentä, joista yksi edustaa asukkaita. Hallituksen asukasjäsenellä on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muilla hallituksen jäsenillä. Tällä hetkellä hallituksessa asukkaita edustaa Sanna Kanerva, joka on ilmoittanut edelleen olevansa käytettävissä hallituksen jäseneksi.
Hei,
Olen Sanna Kanerva, kahden lapsen äiti ja yrittäjä. Olen toiminut Lempäälän Vuokrakodit Oy:n hallituksessa asukasjäsenenä n. 13 vuotta. Edustan meitä kaikkia, jotka asuvat Lempäälän Vuokrakotien asunnoissa.
Itse olen asunut yhtäjaksoisesti vuodesta 2002 lähtien Lempäälän Vuokrakotien eri asunnoissa, Teollisuustiellä, Räätälintiellä kahdessa eri asunnossa ja nyt viimeisenä Aleksanterissa. Aikaisemmin 1990 -luvulla asuin myös Monterissa.
Olen ollut aina hyvin tyytyväinen siihen, miten asiat hoidetaan vuokralaisen näkökulmasta. Perheeni on viihtynyt kaikissa asunnoissa ja kun elämäntilanteet ovat muuttuneet, on asunnonvaihto järjestynyt vapautuvien asuntojen ja hakijatilanteen niin salliessa.
Työskentelen tällä hetkellä Lempäälän R-kioskin kauppiaana. Samassa paikassa olen ollut töissä jo 21 vuotta. Joten työnikin puolesta olen hyvin keskeisellä paikalla Lempäälän ytimessä. Näen ja kuulen paljon asukkaiden mielipiteitä ja infoa, mitä on hyvä viedä kokouksiinkin. Olen oppinut paljon hallituksessa ollessani, miten yhteiskunta toimii ja Lempäälässä asiat hoidetaan.
Meillä asukkailla on oikeus saada äänemme kuuluviin, tietyin ehdoin tietenkin. Nähdään kioskilla -Sanna
Hallituksen jäsenet valitaan vuosittain huhti-toukokuussa pidettävässä yhtiökokouksessa, jossa päätösvaltaa käyttää Lempäälän kunta yhtiön omistajana. Mahdolliset asukasjäsenen vastaehdokkaat voivat ilmoittautua perjantaihin 5.4.2024 mennessä sähköpostilla asiakaspalvelu@lempaalanvuokrakodit.fi Sähköpostiin tulee liittää henkilöesittely sekä perustelut siitä, miksi ehdokas olisi hyvä hallituksen jäsen.
Kiinteistönomistajan näkökulmasta hyvä hallituksen asukasjäsen on aktiivinen henkilö, joka tuo hallitustyöskentelyyn laajasti asukkaiden näkökulmaa koko vuokrataloyhteisöstä, ymmärtää talouden ja hallinnon periaatteet sekä yhtiön käytettävissä olevat resurssit. Luonnollisesti hallituksen jäsenen on oltava myös täysivaltainen, eli vastata itsestään ja omaisuudestaan.
Ystävällisin terveisin
Riitta Järvenpää
toimitusjohtaja